Valitse taso

Tiurun lämpölaitoksen asemakaava

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa biolämpölaitoksen rakentaminen alueelle. Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelman 2021–2030 päämääränä on toteuttaa Lappeenrannan kaupungin hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2030 mennessä sekä pidemmän aikavalin päästövähennystavoitetta. Lappeenrannan Energia on linjannut jo muutamia vuosia sitten olevansa hiilineutraali vuonna 2026. Rauhan alueen kaukolämpö tuotetaan tällä hetkellä pääosin maakaasulla ja kevyellä polttoöljyllä.

Hankkeen tavoitteena on rakentaa Rauhaan biolämpölaitos, joka tuottaisi kaukolämpöä hakkeella ja vihreällä sähköllä. Sähkön käytön osalta vaihtoehtoina ovat sähkökattila ja ilma-vesilämpöpumppu. Tavoitteena on, että biolämpölaitos olisi käytössä lämmityskaudella 2023–2024. Uusi laitos korvaa olemassa olevan Rauhan Kylpyläntiellä sijaitsevan laitoksen tuotantoa, mutta olemassa oleva laitos toimii jatkossa vara- ja huippulaitoksena.

Asemakaavan rinnalla laaditaan alueelle osayleiskaavan muutos. Biolämpölaitoksen toteuttaminen edellyttää lisäksi ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, josta päätetään erikseen ympäristölupamenettelyssä.

Asemakaavan kulku

Aloitusvaihe (menossa)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kommenttien keräämistä ja lausuntojen antamista varten 19.8.–12.9.2022 välisen ajan.

 

Luonnosvaihe

 

Ehdotusvaihe

 

Hyväksymisvaihe

Asukastilaisuudet ja vuorovaikutus

Asukastilaisuudet

Yleisötilaisuus pidettiin torstaina 1.9.2022 klo 17.00.

Lisätietoa osallistumisesta

Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Rauhassa, noin 36 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta itään, Joutsenon keskustaan suunnittelualueelta on matkaa noin 16 kilometriä ja Imatran kaupungin rajalle noin 3 kilometriä. Suunnittelualue on rakentamatonta aluetta. Suunnittelualue käsittää osan Tiuruniemen kylän tilasta 11:17 Vipele (405-563-11-17) ja suunnittelualue rajautuu Pohjoisessa Tiuruniementiehen. Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 1,5 hehtaaria.

Liitteiden sisältö kuvattuna

Asemakaavaselostuksessa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.

Havainnekuvalla selvennetään kaavakartan suunnitelmaa.

Kaavakartta on kaavapiirros, jossa esitetään alueen maankäyttö. Kartta pitää sisällään myös ohjeet symbolien lukemiseen.

Kaavamuutoshakemuksella tehdään aloite kaavan laatimisesta tai muutoksesta.

Kuulutus, jolla ilmoitetaan kaavojen vireille tulosta, nähtäville asettamisesta, voimaantulosta ja erilaisista tiedotus - ja yleisötilaisuuksista.

Osalliset pitää sisällään kaikki maanomistajat sekä ne ihmiset, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin suunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia voivat olla myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan suunnittelu liittyy.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, josta selviää se, miten vuorovaikutus järjestetään, ja miten kaavan vaikutuksia on tarkoitus arvioida. Siinä kerrotaan myös hankkeen lähtökohdat, tavoitteet, aikataulu ja määritellään kaikki hankkeen osalliset.

Yhteyshenkilöt

Kaavasuunnittelija Niina Seppäläinen puh. 040 668 4499

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh. 040 660 5662

etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi