Palvelut
Valitse taso

Hanna Ryynäsen ehdotus ”Kasvukäyrät” on voittanut Joutsenon koulun taidekilpailun

Hanna Ryynäsen teos ”Kasvukäyrät” on voittanut taidekilpailun, jonka Lappeenrannan kaupunki järjesti yhteistyössä Kaakon taiteen kanssa. Kilpailun tavoitteena oli löytää taideteos toteutettavaksi Joutsenoon rakennettavan koulun Penttiläntien puoleiseen julkisivuun. 

Taidekilpailu järjestettiin kaksivaiheisena, jossa ensimmäinen karsinta tehtiin alueen taiteilijoille ja LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja alumneille tarkoitetun portfoliohaun kautta. Kilpailun toisessa vaiheessa Ryynäsen kanssa kilpailivat kuvataiteilijat William Dennisuk ehdotuksellaan ”ABC” ja Henrik Härkösen teos ”Puhekuplat”. 

Lue koko tiedote täältä

Palkintolautakunnan perustelut

ABC

Kuva William Dennisuk

Kirjaimista ja merkeistä koostuva ABC on leikkisä ja värikäs teos, joka tuo kirjaimellisesti esiin koulun funktion.  ABC ottaa haltuun teoksen sijoituspaikan maasta räystääseen integroituen osaksi rakennusta. Teos avautuu helposti ja katsomiskokemuksesta voi muodostua nopea, mikä sijoituspaikkaa ajatellen on hyvä asia, mutta toisaalta aihe voi myös tyhjentyä. Kirjainten ja merkkien monipuolisempi taustan peittosuhde olisi voinut tuoda lisäjännitteitä teokseen.  Teos on toteutukseltaan kestävä ja kohtuullisen huoltovapaa. 

Kasvukäyrät