Etusivu PalvelutNuorten palvelut
Valitse taso

Tule tiloille vain terveenä

Yli 15-vuotiaille kävijöille suositellaan maskien käyttämistä nuorisotoimen toimintoihin osallistuessaan.

Lappeenrannan kaupunki noudattaa maan hallituksen ja terveysviranomaisten sekä muiden toimivaltaisten viranomaisten antamia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita koronavirustilanteeseen liittyen. Tilanne muuttuu jatkuvasti. Kaupunki seuraa tiiviisti ohjeistusta ja tarkentaa omaa toimintaansa mahdollisesti muuttuvien ohjeistusten mukaiseksi.

Lappeenrannan kaupunki on päättänyt ennakoivista toimenpiteistä, joiden avulla pyritään ehkäisemään koronavirusepidemian leviäminen ja säilyttämään nykyinen hyvä sairastuvuustilanne alueella. Linkki kaupungin tiedotteeseen on tässä.

Nuorisotoimen ja Ohjaamo Lappeenrannan harrastukset

Ohjaamo Lappeenrannan harrastukset ovat nyt nähtävillä Nuorisotoimen kotisivuilla!
Ohjaamo Lappeenrannan harrastukset