Valitse taso

Yksityisen päiväkotihoidon palveluseteli


Palveluseteli on kunnan myöntämä tuki kun perhe valitsee hoitopaikaksi yksityisen päiväkodin. Palvelusetelin arvo määräytyy lapsen iän, palveluntarpeen ja perheen tulojen mukaan. Perheen maksettavaksi jää palvelusetelin arvon ja palveluntuottajan perimän palvelun hinnan välinen erotus (=omavastuuosuus).

Perhe voi valita hoitopaikan kaupungin hyväksymien yksityisten palvelusetelipäiväkotien joukosta ja hakea kaupungilta palveluseteliä. Palveluseteli on tulosidonnainen ja perheen yksityiselle päiväkodille maksama kuukausittainen omavastuuosuus on sama kuin mitä asiakasmaksu olisi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Perheen tulot vaikuttavat palvelusetelin suuruuteen ja omaan maksuosuuteen. Samanaikaisesti palvelusetelin kanssa perhe ei voi saada lapsen hoidon järjestämiseen yksityisen hoidon tukea tai kotihoidon tukea.

Palveluseteli voidaan myöntää Lappeenrannan kaupungin asukkaalle, joka olisi muutoinkin oikeutettu varhaiskasvatuspalveluun Lappeenrannan kaupungin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Palveluseteliä hakevan tulee olla kirjoilla Lappeenrannassa tai lapsella on oltava vähintään tilapäinen osoite Lappeenrannassa.

Miten palveluseteliä haetaan

  1. Perhe sopii päiväkotipaikasta palvelusetelipäiväkodin kanssa.
  2. Paikan saatuaan perhe tekee palvelusetelipäiväkodin kanssa kirjallisen palvelusopimuksen lapsen varhaiskasvatuksesta.
  3. Perhe hakee sähköisellä palvelusetelihakemuksella palveluseteliä Lappeenrannan kaupungilta lappeenranta.fi –sivujen kautta: Etusivu > Asiointi ja yhteystiedot > Verkkoasiointi
  4. Palvelusetelin arvon määrittämistä varten perhe lähettää tulotiedot viimeistään hoidon alkaessa osoitteeseen: ph.maksupaatokset(at)lappeenranta.fi
  5. Saatuanne palvelusetelin arvopäätöksen, täyttäkää yhdessä päiväkodin johtajan kanssa palvelusopimuksen sivu, jossa sovitaan asiakkaan omavastuuosuudesta.

    Huom! Lappeenrannan kaupunki ei lähetä erillistä päätöstä palvelusetelin myöntämisestä vaan ainoastaan palvelusetelin arvosta tulee päätös, kun tulotiedot on toimitettu. Ks. liite vanhempien muistilista kun olet valinnut palvelusetelin.   
     

Lapsikohtaisen palvelusetelin arvo muodostuu palveluntuottajan perimän maksun ja lapselle määritellyn omavastuuosuuden (= varhaiskasvatuksen asiakasmaksu) erotuksesta.

Mikäli perhe haluaa, että palvelusetelin arvo määritellään tulojen mukaan, tulee tulotiedot toimittaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimille viimeistään hoidon alkaessa.

Mikäli tulotietoja ei voida toimittaa määräaikaan mennessä, tulee perheen ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimiin asian sopimiseksi. Mikäli tätä yhteydenottoa ei ole tehty hoidon alkaessa ja tulotiedot puuttuvat, määritellään palvelusetelille pienin arvo (korkein omavastuuosuus), jota ei korjata takautuvasti.

Tulotietoja ei tarvitse toimittaa, mikäli perhe on sähköisessä palvelusetelihakemuksessa ilmoittanut suostuvansa pienimpään palvelusetelin arvoon (eli korkeimpaan omavastuuosuuteen).

Kun tulotiedot on toimitettu varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimille, palvelusetelin arvosta lähetetään perheelle päätös sähköisesti tai postitse. Omavastuuosuuden laskennassa käytetään samoja tulorajoja ja prosentteja kuin kunnallisen varhaiskasvatuksen maksuissa.

Varhaiskasvatusmaksuunne vaikuttavista tekijöistä riippuen kaupunki voi myös maksaa koko varhaiskasvatuspaikan hinnan, eikä maksua näin ollen muodostu sinulle.

Palvelusetelipäiväkodille toimitetaan sähköinen ilmoitus palvelusetelin arvosta, jossa huoltajien tulotietoja ei mainita.

Lisätietoja palvelusetelin omavastuuosuuteen liittyvissä asioissa:

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimi
ph.maksupaatokset(at)lappeenranta.fi
puh. 040 130 9071

Ilmoitusvelvollisuus

Lapsen palvelusetelin arvo tarkistetaan toimintavuosittain tai lapsen palveluntarpeen muuttuessa. Tarkistamista varten perheeltä pyydetään tulotiedot. Perheen tulee kuitenkin oma-aloitteisesti ilmoittaa Lappeenrannan kaupungin asiakasmaksutiimille, kun

  • perheen tulot muuttuvat olennaisesti esimerkiksi työttömyyden tai työhön menon vuoksi tai työpaikan vaihdoksen vuoksi
  • perhesuhteissa tapahtuu muutos, esimerkiksi perheenjäsenten määrä muuttuu
  • lapsen huoltajuus muuttuu
  • palveluseteli osoittautuu virheelliseksi

Yksityisten päiväkotien ohjaajalle ilmoitetaan muutokset, kun

  • lapsen palveluntarve muuttuu
  • lapsen hoitosuhde päättyy
  • muutatte toiseen kuntaan, koska Lappeenrannan kaupunki antaa palvelusetelin vain lappeenrantalaisille lapsille.

Mikäli asiakas irtisanoo palvelusopimuksen palveluntuottajan kanssa, tulee irtisanominen aina tehdä sähköisesti Lappeenrannan kaupungin kotisivuilla varhaiskasvatuksen verkkoasioinnin kautta. Tällöin irtisanomisesta ja hoidon päättymispäivämäärästä tulee sähköinen vahvistus sekä palveluntuottajalle että yksityisten päiväkotien ohjaajalle. Irtisanomisen voi tehdä myös kirjallisena ja palauttaa palveluntuottajalle, jonka on toimitettava tieto yksityisten päiväkotien ohjaajalle kolmen päivän kuluessa.

Palvelusetelipäiväkodit Lappeenrannassa löytyvät tämän sivun linkeistä

Jos olet tyytymätön saamaasi palveluun tai sinulla on huomautettavaa siitä, keskustele aina ensin päiväkodin johtajan tai palveluntuottajan edustajan kanssa. Varhaiskasvatuslain 540/2018 54 §:n mukaan varhaiskasvatuksen laatuun tai siihen liittyvään kohteluun tyytymättömällä lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla on oikeus tehdä muistutus toiminnasta vastaavalle päiväkodin johtajalle tai toimipaikan vastuuhenkilölle. Voit lukea tarkemmat ohjeet Sääntökirjasta. Jos asiat eivät selviä keskustelemalla, voit olla yhteydessä sosiaali- ja potilasasiamies Tuomas Kumpulaan. Sosiaaliasiamies avustaa tarvittaessa muistutuksen tekemisessä.

Muistutuksen tekeminen ei myöskään vaikuta oikeuteen kannella asiastaan valvoville viranomaisille.”

Lisätietoja:
Yksityisten päiväkotien ohjaaja Saila Ylänne-Korhonen, puh 040 523 4524