Lappeenrannan ARA-vuokra-asunnot

Lappeenrannan kaupungin ARA-vuokra-asuntokanta on noin 7500 asuntoa. Asunnot on pääosin rakennettu valtion aravalainalla tai korkotuella. Suuri osa asunnoista on kaupungin yhtiön Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n omistuksessa.

Aravavuokra-asunnon hakijat järjestetään asunnontarpeen mukaan kiireellisyysryhmiin. Asukasvalinnat tapahtuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asukasvalintaperusteita noudattaen.

Valtion tukemat arava- ja korkotukiasunnot vuokrataan asuntoa eniten tarvitseville. Vaikka tulorajoja ei enää ole, itse tuloarvostelu ei ole kuitenkaan poistunut. Hakijaruokakunnan tulot kuuluvat edelleenkin asukasvalintaperusteisiin tasavertaisena tekijänä asunnontarpeen ja varallisuuden kanssa. Kaikki edellä mainitut seikat otetaan huomioon asetettaessa hakijoita etusijajärjestykseen.

Varallisuusrajan ylittäjilläkin on mahdollisuus saada asunto sellaisissa tapauksissa, kun muita kiireellisiä asunnonhakijoita ei ole. Asukasvalintaperusteisiin voi tarkemmin tutustua Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n ja Ympäristöministeriön vuokra-asuminen sivustoilla.

Lappeenrannassa on myös muiden vuokranantajien rakennuttamia vuokra-asuntoja, joista osa on rakennettu valtion tuella, ja joiden vuokrauksessa noudatetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asukasvalintaperusteita.

Asukasvalinnassa etusijalle asetetaan kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat.

Linkit

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n verkkosivu

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n verkkosivujen kautta voit tutustua kunnan vuokra-asuntoyhtiön vuokra-asuntotarjontaan.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Palvelupaikat

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n toimistolla voit hoitaa vuokra-asumiseen liittyvät asiat.

Valtakatu 44, 53100 LAPPEENRANTA

Aukioloajat

Toimistomme on avoinna ma-pe klo 9–12 tai sopimuksen mukaan.
Ma - Ti: 09:00 - 12:00
Ke - To: 09:00 - 12:00
Pe: 09:00 - 12:00

Puhelinpalvelumme on avoinna ma-pe klo 9–12 ja klo 13–15.
Ma - Ti: 09:00 - 12:00
Ke - To: 09:00 - 12:00
Pe: 09:00 - 12:00

Puhelinpalvelumme on avoinna ma-pe klo 9–12 ja klo 13–15.
Ma - Ti: 13:00 - 15:00
Ke - To: 13:00 - 15:00
Pe: 13:00 - 15:00

Kaikki tiedot

Liittyvät palvelut

Tupakointikiellon hakeminen taloyhtiöön

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut