Voisalmen koulu

Voisalmen koulu sijaitsee noin 4km päässä Lappeenrannan ydinkeskustasta. Koulussamme toimii yleisopetuksessa vuosiluokat 1-6 ja harjaantumisopetuksessa vuosiluokat 1-9.

Yleisopetuksen oppilaat tulevat Voisalmen saaren ja Tyysterniemen alueelta. Harjaantumisopetuksen oppilaat tulevat koko kaupungin alueelta. Opetusta annetaan Voisalmen lisäksi myös keskustassa Lönnrotinkadun toimipisteessä. Yleisopetuksessa oppilaita on yleensä kaksisarjaisen koulun verran. Harjaantumisopetuksessa oppilaita on kuudessa luokassa.

Voisalmen koulu on rakennettu kahdessa vaiheessa vuosina 1971 ja 1978. Koulumme sijainti on mainio; lähellä keskustaa, mutta kuitenkin omassa rauhassa kauniin luonnon ja Saimaan ympäröimänä. Kaupungin lähiliikuntapaikka sijaitsee koulumme tontilla ja se tarjoaa meille erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan mm. tekojäällä, hiekkatekonurmella ja juoksuradalla.

Voisalmessa olemme tietoisesti jättäneet koulun erikoistumisen ja profiloitumisen väliin. Rohkenemme sanoa, että keskitymme monipuolisesti perusasioihin. Välillä toki tavoittelemme taivaita, mutta samalla pitäen jalat tiukasti eteläkarjalaisessa maaperässä kiinni. Haluamme, että oppilaat oppivat työskentelemään sinnikkäästi ja iloisella mielellä perusopetuksen ja omien henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kasvatus- ja opetushenkilöstön sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@edu.lappeenranta.fi

Koulusihteerin sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Asiointikieli: Suomi
Alue: Lappeenranta

Käyntiosoite

Voisalmentie 19, 53920 LAPPEENRANTA

Reitti tänne

Aukioloajat

Postiosoite

Voisalmentie 19, 53920 LAPPEENRANTA

Puhelin

Rehtori
+358 405265691

Vararehtori
+358 400235187

Apulaisrehtori, harjaantumisopetus
+358 400235193

Koulusihteeri
+358 401309143

Opettajainhuone
+358 401309144

Lönnrotinkadun yksikkö
+358 401309227

Lönnrotinkadun yksikkö
+358 400158453


Palvelut

Yksilöllistetty oppimäärä perusopetuksessa

Katso tiedot

Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä aikaisemmin

Katso tiedot

Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä myöhemmin

Katso tiedot

Opiskeluhuolto perusopetuksessa

Katso tiedot

Vapaaehtoisen vieraan kielen opiskelu perusopetuksessa

Katso tiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Katso tiedot

Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa, perusopetuksessa ja lukiossa

Katso tiedot

Perusopetus

Katso tiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus

Katso tiedot

Oppimisen tukitoimet perusopetuksessa

Katso tiedot

Oppivelvollisuuden suorittaminen kotiopetuksessa

Katso tiedot

Katsomusaineen opiskelu

Katso tiedot

Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus

Katso tiedot

Erityiset opetusjärjestelyt

Katso tiedot

Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki

Katso tiedot

Osa-aikainen erityisopetus

Katso tiedot

Kouluun ilmoittautuminen

Katso tiedot

Koulujen kerhotoiminta

Katso tiedot

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle

Katso tiedot

Oppilaanohjaus perusopetuksessa

Katso tiedot

Toissijaiseen kouluun hakeminen

Katso tiedot

Tehostettu tuki perusopetuksessa

Katso tiedot

Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä

Katso tiedot

Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa

Katso tiedot